Maantiepyöräily ja maastopyöräily yllättivät molemmat Mikko Leppilammen monin tavoin.

Juontaja-näyttelijä Mikko Leppilammen varhaisimmat pyöräilymuistot sijoittuvat hänen lapsuutensa maisemiin Ryttylän kylään. Hänen punaisen fillarinsa mustissa renkaissa oli valkoinen reuna. Mikko oli kaveriporukan nuorin, yllytyshullu ”pikku-Mikko”, jonka kaverit saivat helposti tekemään hurjapäisiä asioita. Varsinkin vanhempi veli Tuomas oli kova keksimään kaikenlaista teoriassa, kuten voisiko tuolta kalliolta ajaa alas? Mikon rooliksi jäi käytäntö, jonka avulla idea testattiin: Ei toimi.

Mikko on aina innostunut helposti uusista asioista. Nuorena hän harrasti muun muassa jääkiekkoa, skeittausta ja rullalautailua ja haaveili, että aikuisena hänellä olisi autotalli, josta löytyisi monipuolisesti erilaisia harrastusvälineitä.

Noin 35-vuotiaana Mikko teki elämänmuutoksen, johon liittyi paljon treenaamista. Samalla korkki meni kiinni pitkäksi aikaa. Lisääntynyt hyvinvointi toi uutta energiaa, jonka seurauksena tilalle tuli uusia lajeja, kuten alamäkiluistelu, joka vei hänet kiertämään maailmaa kahdeksi vuodeksi

-       Halusin haastaa itseäni yhä enemmän. Siihen aikaan minulla oli yritystoimintaa Tahkolla, jossa järjestettiin ensimmäiset triathlonit. Minulla ei ollut pyörää eikä pyöräilytaustaa, mutta päätin, että osallistun. Puolimatka piti sisällään 1,6 kilometrin uinnin, 90 kilometrin fillariosuuden ja 21 kilometriä juoksua, Mikko kertoo.

Mikko lähti taittamaan matkaa kovana maantiepyöräilijänä tunnetulta Jussi Veikkaselta lainatulla pyörällä. Alkuun hän ei saanut vaihteita säädettyä oikealla tasolle, joka veti hapoille nopeasti.

-       Pyörän koko ei myöskään ollut optimaalinen. Koko matka oli aikamoista selviytymistä, joka otti eniten selälle. Kaikesta huolimatta jäi fiilis, että haluaisin löytää minulle sopivan pyörän ja parantaa suoritustani, Mikko kertoo.

Kanssapyöräilijä menetti henkensä reitillä

Pari vuotta myöhemmin vuonna 2018 Mikko lähti elämänsä hurjimmalle maantiepyöräilylle Espanjan Marbellaan, jossa yksi pyöräilijä menetti jopa henkensä.

-       Lähdin jälleen tekemään puolikkaan triathlonin. Lainasin paikalliselta kaverilta pyörän, jonka kanssa kävin harjoittelemassa etukäteen ammattilaisen kanssa. Sillä kertaa tuntui, että alan saamaan kiinni tästä.

Kokonaisuus oli kuitenkin paljon rankempi kuin ensimmäisellä kerralla. Ensinnäkin uintiosuus nelimetrisessä aallokossa oli huomattavasti rankempaa kuin uima-altaassa. Pyöräosuus alkoi tasaisella maalla, kunnes lähdettiin nousemaan vuoren rinnettä ylöspäin.

-       Nousun aikana isommat vaihteet hajosivat ja enää vain pienemmät toimivat. En alkuun huomannut sitä, koska pitkään vain noustiin ja mentiin pienellä vaihteella. Noustessa selkä meni juntturaan, mutta ajattelin, että selviän tästä kyllä. Lopulta ajaminen oli ihan yhtä helvettiä.

Pieni vesisade johti siihen, että tien pinta muuttui liukkaaksi. Reitin varrella oli pitkiä ylä- ja alamäkiä ja jyrkkiä nousuja ja laskuja. Yhtäkkiä vuorten katveesta aukesi voimakas tuuli, joka puhalsi niin lujaa, että pyörä saattoi irrota tien pinnasta hetkellisesti.

-       Kovimmat menivät todella kovaa, eivätkä huomanneet pientä sadetta, jonka vaikutuksesta mutka meni pitkäksi ja pyörä luisui pois tieltä. Matkan varrella oli suuria rotkoja ja jyrkkiä pudotuksia. Sen aikana tapahtui kolme pyöräilijän ulosajoa, joka yhden kohdalla johti kuolemaan.

Koettelemus oli rankka, mutta kun Mikko lopulta selvisi maaliin saakka, fiilis oli euforinen. Jäi nälkä kokea lisää.

Koronapandemia vei maastopyöräilyn maailmaan

Mikon kokemus maantiepyöräilystä jäi kuitenkin vain näihin kahteen äärimmäiseen kokemukseen, koska seuraavaksi alkoi koronapandemia, jolloin Mikko eristäytyi Kainuun seudulle Ukkohallan hiihtokeskukseen. Siellä hän hurahti aivan uudella tavalla sähköavusteisen maastopyöräilyn maailmaan.

-       Niillä painettiin maastossa, vaikka oli luntakin. Reitit olivat aivan käsittämättömiä. Välillä mentiin kangasmetsässä, välillä kanjonin reunalla. Into lajia kohtaan syttyi heti.

Alkuinnostuksessaan Mikko lähti iltaisin yksinkin ajelemaan, ihan kuin pikkupoikana. Oli polte päästä katselemaan paikkoja, kokeilemaan pääsisikö tuosta ajamaan ojan yli.

Etelän suunnalla kaikkein hienoimman ajokokemuksen on tarjonnut Repoveden kansallispuiston maisemat, josta ajeltiin Mäntyharjulle yöpymään ja seuraavana päivänä takaisin. Harrastukseen kuuluu muutakin kuin vain ajamista ja maisemien fiilistelyä.

-       Jossakin vaiheessa alkoi hifistely fillareista, mikä on oikeanlainen, minkälainen akku kenelläkin on ja miten sitä säännöstellään. Strateginen puoli liittyy siihen, kun suunnitellaan reittejä ja kilpaillaan keskenään, missä kohtaa kannattaa käyttää akkua ja missä polkea itse. Kannattaako sitä säästää loppumatkalle, vai onko kenties reitin vaikeimmat kohdat heti alussa?

Maastossa pyöräily on monipuolista

Maantiepyöräilyä ja maastopyöräilyä kokeilleelle nopeatempoiselle Mikolle maastoilu toimii paremmin.

-       Olen pienestä saakka halunnut nopeita haasteita, kikkailua, teknistä ja hurjaa menoa. Luonteelleni sopii haasteet ja nopeatempoisuus. Minun pitäisi päästä nopeasti paikasta toiseen ja pitäisi olla kivaa. Maantieajo on enemmän sellainen terapeuttinen maailma. 

Vaikka voisi ajatella, että maastossa meneminen on rankempaa kuin maantiellä, mutta Mikon kokemuksen mukaan maantiellä meneminen on ollut monella tapaa haastavampaa.

-       Siinä vaaditaan päätä, pitkäjänteisyyttä, kestävyyttä ja tekniikkaa, varsinkin esimerkiksi Marbellan olosuhteissa. Enemmän nöyrryin sen edessä kuin maastossa kikkailun.

Maastopyöräily tuo mukanaan myös luontoelementin, jota ei muuten välttämättä tulisi koettua. Myös lajin monipuolisuus viehättää.

-       Minun ei tulisi oltua luonnossa samalla tavalla kuin kansallispuistossa maastopyöräillen. Tästä harrastuksesta on löytynyt todella paljon erilaisia tasoja: henkistä puolta, luonnon ääreen menemistä, matkan tekemistä. Se voi olla vetäytymistä olemaan omien ajatusten kanssa itsekseen, tai siten voi olla hyvän mielen porukka, jonka kanssa lähdetään yhdessä tekemään matkaa ja jakamaan kokemuksia.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Mikko painottaa olevansa aikuisiän harrastaja ja esimerkki siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta.

-       Nelikymppisenäkin voi aloittaa esimerkiksi maastopyöräilyn. Siinä mennään omaa tahtia itseään haastaen. Se on ollut todella innostavaa huomata. Haluan innostaa muitakin siihen, sillä kynnys lähteä kokeilemaan uusia lajeja saattaa monilla olla korkea.

Mikko muistuttaa, että mistä tahansa voi tehdä intohimon kohteen itselleen. Meneminen kohti omaa pelkoa voi vapauttaa todella paljon asioita omassa itsessään.